lauantai 2. elokuuta 2008
Action leffan kuvaukset. TAKE 4!
Asemalta päästiin yllättävän helposti oikeeseen paikkaan. No kun päästiin, niin jätettiin tavarat ja lähettiin selvittämän mitä seuraavaksi. Oltiin siis reilut puol tuntii myöhässä ja kukaan ei tuntunu tietävän mitään suomalaisista (finlandia!?). Saila lähti selvittelemään tilannetta ja muut jäätiin lahnailemaan laukkujen luo. Saila löys suomalaisia ja löydettiin myös yöpymispaikat. Tyttöjen puolella oli "vähän" ahdasta, mut onneks myöhemmin saatiin tilaa järkättyä...öhh..no sellanen eka yhteinen Blindsight-juttu. Olis SIISTII! Oli huippuu tunnistaa biisi =)
Jarno: Oltiin Hampurissa juoksemassa oikealle raiteille ja mun repusta levis Tiinan ja Sailan allergialääkkeet maahan. No siitä nopee kamat kasaan, nii samalla paikalle tupsahti sateenkaarifestareilt homopoika heiluttamaan viuhkaa mun naaman eteen. No siitä sitten huusin kaverille suomeks, et "painu nyt v*ttuun siitä". Siitä matka jatkui junaan, jossa asia tuntui jo huvittavalta. :D
Kaottiisen päivän jälkeen päästii nukkumaan, toiset ilman makuualustaa, toiset ilman makuualustaa ja toiset kolmella alustalla.
perjantai 1. elokuuta 2008
Jarno: VOI TALIPALLOT, KELLO ON VASTA YHDEKSÄN, TAKAISIN TELTTAAN!
Antti: Mä katsoin aamulla joskus neljän aikaan kelloa ja tajusin heti, että se oli suomen ajassa.
Laura: mimimimijmimimimi...
Lähdettiin Hampurin keskustaan shoppailemaan. Tiina ja Iida shoppailivat ilotalossa (suomennettuna siis ilotalo) mikä huvitti muita.
Laura: All we need is love.
PAM ! *törmää poikaan*
Laura: OHO ANTEEKS! Eiku I'm sorry!"
Saila suoritti laittomuuksia ja varasti sormuksen (unohti sormeensa). Suurissa omatunnontuskissaan hän kävi myös ostamassa sen.
Kun käytiin syömässä, niin Lauralle tarjoiltiin synttäreiden kunniaksi drinkki (EI ALKOHOLIA!) ja kun se tuotiin pöytään, niin viiden minuutin päästä tarjoilija tuli vei sen pois. Hetken päästä ilmaantui uusi juoma.
Illalla oli Hampurin satamassa valoshow (huonoin ikinä), mutta pojat löysivät etsimisen jälkeen kätevän vesssan, only for boys!
Jätskiostoksilla:
"Two balls, please!"
- eiks sul oo omii?
Takaisin kämpille matkustaessamme metrolla (AJATTIIN REPERBAHNIN PYSÄKIN OHI!) ja bussilla, niin pidettiin pientä älämölöä.
Illalla pidettiin kauneushoitolaa ja Laura sekä Saila saivat kauniit pitkät ja tummat ripsent (niinkuin Anssilla!).
Kun Tiina värjäsi Sailan ripsiä, niin Saila repesi nauramaan ja räkäisi Tiinan naamalle.
Tiina: Mö en haluis enää polttaa sun ripsiä pois ku katkaisin jo sun käden.
.. Tätä ennen siis Tiinan ollessa done with Sailan selän rusautus kun Tiina astui Sailan käden päälle.
torstai 31. heinäkuuta 2008
Sailan vessakeikka nauratti pitkän aikaa. Koska Helsinki-Vantaan vessat olivat epäselviä, meinasi neiti Takku mennä miesten vessaan.
Lentokoneessa aiheutimme pientä pahennusta, mutta tavallaan se oli niiden kahden saksalaisen vika, sillä he eivät ystävällisen pyynnön jälkeen suostuneet siirtymään ja joutuivat koko matkan kuunnella meidän läpätystä heidän ylitseen.
Hampuriin selvittyämme taksiin Laura väläytti sen yhden ja ainoan lauseen mitä osaa saksaksi "ich habe sauerkraut in meine lederhosen!" (=minulla on hapankaali nahkahousuissani). Taksikuski kääntyi katsomaan kummasti ja ihmetteli vielä sitä valtavaa naurua mikä meistä lähti.
Sailan tädillä oli sheivauslavuaari ja lehtisammakon kokoinen suihku. Ja ulkona kuului saksalaista naurua, tai Iida ainakin kuuli sen.
maanantai 28. heinäkuuta 2008
Tapaaminen (myös vanhemmat)
SIISTII :) kaks päivää ja oikeesti lähetään!! Rupee polttaa! Ei jaksa odottaa et pääsee sinne :) Mä sekooon! xDD vanhemmat oli aika hiljasia ja sit me nuoretkaan ei uskallettu sanoo mitään :DD soitettiin Sailan tädille ja jätettiin mukava viesti vastaajaan :)) sit aikasemmi pidettii semmone hiljasuus harjotus :)) ..kun se on meille lepuskilaisille välillä vähän hankalaa pitää naama ummessa :DD mut hyvin se meni :) leirillä tulee noita olemaan, joka päivä puol tuntia :))
..sitä odotellessa..
-Tiina <3
tiistai 22. huhtikuuta 2008
Tapaaminen 22.4
Takku.
Luettiin pietarin kirjettä suomeks ja englanniks. Sovittiin myös, että juteltas enkkuu täällä niin oltas sitten proita siellä leirillä :). (mut kukaan ei kyl mitään sanonu :D:Dhii t: Tiina )
POMPOM.
sovittiin et ens tapaamisessa 22.5 puhutaan vaan enkkuu ja Saila opettaa meille enkuks saksaa :DD
oli aika lappa ku iida sano et ma puhun sit ruotsii :D::D:D:DD:DD
ens tapaamises suunnitellaan varmaan hampurin ohjelmaaaa D:D:D:D:D KIVAVAVAVAAAAA<3
maanantai 21. huhtikuuta 2008
tapaamine 7.4 :)
..ja mustaki kuulemma :D
TSRI.
Finnairilta mentiin mäkin kautta tapaamiseen parkkiiiin :)) VARATTIIN LENNOT. Ollaan nyt siis aikuisten oikeesti lähössä!! SIISTII! En tajunnu tota oikee sillo enkä tajuu vielkää, innostus tulee sit lentokentällä ;))
ku meijän viralline tapaamine oli jo päättyny, osa porukast lähteny ja sillei ni Jarno rupes ettii sen reppuu. Tää kiertää koko parkin ympäri ja on vaa silleee ööö missä mun reppu on?? :D oli aika läppä ku jarppa vaa pyöri :D naureskeltii ja se ettiskeli sitä jonkin aikaa. No ei sitä sit löytyny. :D Jarno soitti kait VR:lle. konnarit oli ottanu sen junasta :D. Oltii Sailan kaa vikat jotka tuli sielt ulos eikä me mitään tajuttu :D
Pakko sanoo viel tähän loppuun se et Jarno meinas unohtaa tänää reppunsa meille xDD -Tiina
TAKAUMA :D
12.2.2008
klo.11:05:02 Saila: ”Ilouutisia: Neuvosto päätti, et saksan reissu ok. ;oD Hallelyyja! Perjantaina siis lähtökokelaat parkkiin klo 17.00.”
klo 11:14:28 Iida: ”Siistii!! V***u me päästään saksaan! Helmi!!”
klo 11:20:08 Tiina: ”SIIIISTII!!! niimpä! .. ainut vaa et viel on leirivaihdot kesken..”
klo 11:26:11 Iida: ”No niimpä!! Nyt vaan se ripariasia kuntoon, niin ens kesästä tulee niin huippu!!!! Siistii!! xD”
tekstareita siis ;)
Tiina&Iida
15.02.2008
Tultiin myöhässä (tsri, tsri), koska meillä oli Pello tapaaminen. Paikalla oli me, Antti ja Saila. Jotain randomia suunniteltiin. HÖHÖHÖÖÖHÖHÖ.
Mietittiin lentoja, mahollista reissun venyttämistä ja SILLEIN. Sovittiin eka virallinen tapaamine, 3.3. J
Iida&Jarno&Tiina
3.3. Eka tapaaminen, paikalla: Saila, Tiina, Toni, Antti, Jarno, Iida
(correct me if I’m wrong) ei muute ollu eka tapaamine! EVO <3
Esittelin tapahtumaa, käytiin läpi dress codea ja ohjelmaa. Sovittiin, että tytöt käy matkatoimistossa kyselemässä tarjouksia vaihtoehtoisista tavoista/reiteistä saapua Saksaan. Muut suomalaiset tulevat bussilla ja lautalla. Nyt oli vahvimpana toive mennä Berliinin kautta, saisi samalla kulttuuriantia. Pojille jäi hommaksi blogin aloitus, johon alkutekstin lupasi laatia allekirjoittanut. Se tuli nyt vähän myöhään…
saila sendi meiliä eBookersille josta ei kait koskaan tullu vastausta?
kirjaili Saila <<>:D<3>
HÖHÖÖHÖHÖHÖ xDDD LOLOLOLOOLLLLLLL. SIIISTIIII :D:D::DD
Suunniteltiin että käytäis Kalevassa, eBookersilla ja Kilroylla. Ei ees tiedetty et minne ollaa menossa :D tiiettiin vaan et se on Ruoholahdessa se Kaleva travelsin toimisto. Lähettiin stadista päinvastaseen suuntaan. evotus.
Kalevan tyyppi oli tosi mukava, kyseli paljon ja kuulosti siltä et oikeesti vois jopa jotain tehä. Oli kyl hihihöööö fiilis ku löydettiin sinne ::D:D:D Annettiin sille Sailan meili. ja sit se kysy et mikä? Takku?
Eksyttiin matkalla eBookersiin, myös Areaan. Se agent oli aika angstinen. Oli vähä sellane olo ettei meitä kuunneltu tai otettu tosissaan. Ollaan katos tän ikäsii. No jooo. Sama Takku-ongelma oli siel ku Kalevassaki. eBookers oli yees. Taas ne kyseli et mikä Takku? xDDD Sieltä suunnattiin Kilroylle J Vitsi se niitten toimisto oli makee! Just sellane maailma mesta :D Ylläribyllläri Kilroylla ei ollu Takku-ongelmaa. Odotettii et ne kysyy et mikä Takku mut eipä kysyny :D
Sitte vikana Suomen matkatoimisto. Oltii vähä väsyi ja kaikkii kaikki nauratti. Toimistorotta oli vähä evo kans :D koko aja kyseli et ai mitä ai mitä.
Sit se oli viel astetta röyhkeempi ja repes ku sanoin saila.takku.... :D No ei siin muuta voinu ku hajota xD tai ainaki meit nauratti ja vähintää yriteltii sitä pidätellä... Just Kilroyn jälkee oltii sillee et siistii, eka toimisto joka ei ongelmoinu Takun kaa :D:D
no mut s.toimiston tyypistä jäi ihan hyvä fiilis :D Iida totes ku lähettii et vitsi Sailal ois menny hermot jos se ois ollu mukana xDD LOLLERO
-Tiina&Iida&Jarno
No kun oltiin muutama tunti saatu kulutettuu toimistoja kierrellen, niin päätettiin mennä mäkkiin syömään. Eräälle meistä Mannerheimintie olikin sitten vähän ongelmallisempi paikka. Tiina veti tyylikkäästi naamalleen keskelle Mannerheimintietä, ratikkaraiteille. No näin voi käydä... Ainaki Tiinalle J no mut se oli ihan söpöö ja ku mitää ei käyny niin oli ihan jees. Oli vaan mulle ja Jarnolle vähä hassuu kattoo ku yhtäkkii Tiina vaan katos jonnekki ja siellä maassa se makas. Juuri näin... Joo, mut lopulta selvittiin mäkkiin ja oli kivaa, SIIISTIIII! J
-Iida
Jjooo, mun omat kommentit vielä tähä perään :D evotin sen jotenki oudosti, selitin Iidalle ja Jarnolle jotain ja sit meinasin kaatuu, mut en kaatunukkaa ja sit jotain sähelsin ja kompastuin ehkä mun omiin jalkoihin ja sit yhtäkkii tajusin et makasin maassa. Oli vastaantulijoilla varmaan kivaa :D:D:D Mun housut ja kädet oli iha mustassa mannerheimintiessä. Iida kyseli ”hätääntyneenä” että voi ei sattuko, mä vaa hekottelin maassa ku tajusin mitä kävi :D Jarppa varmaa nauro kaiken aikaa ;DD
-Tiiina
Hha Tiina EVOttaaaa! Kävellään manskun yli ja kaveri vaan yhtäkkii vaan katoo siit viereltä:D Ihan ku suoraan jostain komedialeffast:D Meni vähä aikaa tajuu et mitä tapahtu. Takku-ongelmatki oli aika hajottavii;D Joo se siit...
-Jarno
25.3. Toka tapaaminen, paikalla: Saila, Tiina, Iida, Jarno, Antti
Tapaamisten välillä mukaan on ilmoittatunut Laura, muttei päässyt paikalle nyt.
Käytiin läpi tyttöjen hakemia tarjouksia, Saila esitti vaihtoehtoa matkasta Hampurin kautta. Finnairin lennot sinne ja takas, Oldenburgiin Hampurista bussilla. Mahdollista shoppailu/kulttuuriaikaa Hampurissa. Päätettiin yhdessä, ettei mennä Tampereen bussisysteemillä. Tulee liian rankka etenkin paluusta, kun koulut alkavat hetimiten.
Vanhempainilta sovittiin 8.5., mutta oisko parempi pitää vasta, kun ohjaajien yhteinen infopäivä on ollut Tampereella 7.6? esim. 10.6. tai 28.7. ma klo18 NoPassa.
SIISTIIIIII!!